samhälle

16. Fredliga och inkluderande samhållet

16. Fredliga och inkluderande samhållet

16. Fredliga och inkluderande samhållet
Lapsia Kolumbiassa, väkivallasta sovintoon, kuvaaja Katja Tynkkynen

Lapsia Kolumbiassa – väkivallasta sovintoon, kuvaaja Katja Tynkkynen

Rauhantyöllä edistetään rauhaa ja vähennetään väkivaltaa. Rauhantyö on keskustelemista, neuvottelemista, uusien toimintatapojen opettelua, tiedottamista ja yhteistyötä eri tahojen kanssa. 

Riidat ihmisten, yhteisöjen tai valtioiden kesken eivät synny tyhjästä. Taustalla on usein kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, ahneus tai vallanhalu. Rauhaa tavoiteltaessa pitääkin kiinnittää huomiota siihen, että ruoka, raha, luonnonvarat ja muu tarpeellinen jakautuvat tasapuolisesti.

Valitettavasti maailmassa on edelleen sotia. Sodan ja väkivallan tulisi olla aina viimeinen keino ratkaista konflikteja. Joskus kuitenkin joudutaan puolustamaan omaa maata, ihmisoikeuksia. Siksi on tärkeää pyrkiä välttämään sotaa kaikin tavoin, tehdä rauhantyötä ja etsiä rauhanomaisia ratkaisuja riitoihin. 

Lapset ja nuoret ovat avainasemassa rauhanrakentamisessa. Lapset, jotka kokevat kotona aikuisten huolenpitoa, oppivat koulussa sovintotaitoja ja pääsevät jo nuorena vaikuttamaan asioihin, osaavat aikuisena ratkaista ristiriitoja väkivallattomasti ja rakentaa kaikille reilua yhteiskuntaa.

ANSÖK TILL GLOBALAGENTSKOLAN!

Du kan skapa din egen agentfigur, tjäna globuust, handla i Globalmarket och examinera som en global agent genom att registrera dig till Globalagentsskolan.

Om du redan har en agentkod kan du logga in till agentsskolan här.

 

Genom att utföra uppgifter och lyckas med tester samlar du globuust, vilka du kan använda för att göra inköp i den Globalmarketen som finns i Globox.

TEHTÄVÄ 1 - ÄITIEN TALO KOLUMBIASSA
Äitien talo Kolumbiassa
Äitien talo Kolumbiassa

Kolumbian vuoristossa jatkuvat aseelliset yhteenotot. Sinne rakennettiin rauhantyötä edistävä Äitien talo. Rakentamisessa olivat mukana paikalliset yhteisöt ja hanke sai myös kansainvälistä tukea.

Alueen eri etniset eli kansalliset ryhmät ovat jo muutaman vuoden ajan toimineen yhdessä rauhan rakentamiseksi. Nyt näiden yhteisponnistelujen ja Suomen Lähetysseuran tuen avulla on onnistuttu rakentamaan humanitaarisen avun ja rauhan alue, Äitien  talo. Sinne kaikki rauhan ja ihmisoikeuksien puolestapuhujat ovat tervetulleita.

“Aivan kuten äitimme, tämä paikka opettaa meille, miten eletään sovussa, harmoniassa, toisiamme kuunnellen. Tämä on meille pyhä paikka, aivan kuten äitimmekin ovat pyhiä meille”, kertoo Blanca Bailarin, embera-alkuperäiskansan johtaja Frontinon alueella.

Rauhan rakentaminen ei tarkoita Bailarinin mukaan ainoastaan aseista luopumista, vaan elämää, jossa ihmiset saavat elää omalla kotiseudullaan, käydä koulua ja päästä terveydenhoidon piiriin.

Äitien talo sisältä.
Äitien talo sisältä.

“Tämä hanke on konkreettinen esimerkki koko maallemme siitä, että rauha on mahdollista, mutta vain ja ainoastaan silloin, kun sen rakentamisessa otetaan huomioon jokaisen oikeudet ja perustarpeet. Rauhan tulee lähteä ihmisistä itsestään, sopimusten allekirjoittaminen ei yksinään riitä”, työstä vastaava Edwin Mosquera toteaa.

Vastaa kysymyksiin ja ansaitse globuusteja. Huomaa, että oikeita vaihtoehtoja voi olla enemmän kuin yksi.

TEHTÄVÄT 2 - TUNNISTATKO RAUHANTYÖN?
TEHTÄVÄT 3 - RAUHAA ERI KIELILLÄ
ONNEA - AGENTTITEHTÄVÄ
Hienoa! Olet suorittanut globaaliagenttikoulun “Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto” -osion ja samalla olet kartuttanut globuustitiliäsi. Voit käydä tarkistamassa tilanteesi globoxista ja käydä asioimassa Globalmarketissa.


Jos mahdollista, tee lisätehtävä:

Pohtikaa ryhmässä:

  1. Millaisia asioita tarvitaan rakentamaan rauhaa kotona? 
  2. Millaisia asioita tarvitaan rakentamaan rauhaa koulussa? 
  3. Millaisia asioita tarvitaan rakentamaan rauhaa Suomessa? 

Valitkaa yksi teema ja laatikaa ohjejuliste koulun seinälle, joka antaa vinkkjä rauhan rakentamiseen.

 

 

När du har slutfört målets uppgifter kan du fortsätta
studera med andra uppgifter i avsnittet.

16. Fredliga och inkluderande samhållet Read More »

11. Hållbara städer och samhällen

11. Hållbara städer och samhällen

11. Hållbara städer och samhällen
11. Hållbara städer och samhällen
Kolumbia tulvat katastrofiapu 2020

Kestävän kaupungin suunnittelussa ja rakentamisessa on huomioitu ihmisten tarpeet ja ympäristönsuojelu. Kestävä kaupunki tarjoaa ihmisille mahdollisuuden elää terveellistä ja mukavaa elämää. Kestävässä kaupungissa on paljon puistoja ja viheralueita, joissa voi nauttia luonnosta ja leikkiä. Se tarjoaa myös hyvät julkiset liikenneyhteydet, jotta ihmiset voivat liikkua helposti paikasta toiseen.

Kestävä kaupunki varmistaa kaikille hyvän koulutuksen ja terveyspalvelut. Se tarjoaa tarpeeksi työpaikkoja ja mahdollisuuden ansaita rahaa, jotta ihmiset voivat elättää itsensä ja perheensä .

Kestävässä kaupungissa on huolehdittu ympäristöstä. Kaupunki on suunniteltu niin, että siellä ei synny paljoa saasteita ja energiaa käytetään tehokkaasti ja kestävästi. Kestävässä kaupungissa on myös varauduttu muuttuvan ilmaston tuomiin ongelmiin.

Kestävän kaupungin luominen vaatii hyvää yhteistyötä päättäjien, yritysten ja kansalaisten välillä.

YK:n kestävien kaupunkien ja yhteisöjen tavoitteena on mahdollistaa kaikille maailman ihmisille turvallinen ja edullinen koti vuoteen 2030 mennessä.

ANSÖK TILL GLOBALAGENTSKOLAN!

Du kan skapa din egen agentfigur, tjäna globuust, handla i Globalmarket och examinera som en global agent genom att registrera dig till Globalagentsskolan.

Om du redan har en agentkod kan du logga in till agentsskolan här.

Genom att utföra uppgifter och lyckas med tester samlar du globuust, vilka du kan använda för att göra inköp i den Globalmarketen som finns i Globox.

TEHTÄVÄ 1- ILMASTOTEKOJA KAMBODZASSA

Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Kambodza on kokenut vaikeita sotien, levottomuuksien ja köyhyyden värittämiä vuosikymmeniä. Viime vuosina Kambodzha on kuitenkin kehittynyt merkittävästi ja äärimmäinen köyhyys on vähentynyt huomattavasti. Silti moni kambodzhalaisperhe kamppailee turvatakseen riittävän ruoan saannin vuoden ympäri.

Katso Ilmastotekoja Kamodzassa -video ja vastaa kysymyksiin.

TEHTÄVÄ 2 - ETSI ILMASTOTEKOJA
Jos kuvatehävä ei aukea näytölläsi, klikkaa laajennuspainiketta (kaksisuuntainen nuoli).
TEHTÄVÄ 3 - ELÄMÄÄ TANSANIAN MAASEUDULLA

TZ710_Morogoro_2020 Human Interest Story_Shani

Millaista on maaseudulla asuvan tansanialaisen perheen elämä? Enää ei tarvitse matkustaa tuhansia kilometrejä tutustuakseen kaukaiseen maahan ja sen ihmisiin.Tansania 360 -pelissä pääset  tapaamaan tansanialaista yhdeksänhenkistä perhettä. Peli yhdistelee 360-kuvia ja -videoita sekä interaktiivisia tehtäviä.

Tansania 360-peli:

ALOITA TÄSTÄ

(Peli aukeaa uuteen välilehteen.)

Kun olet pelannut Tansania-pelin loppuun,

.

Tehtyäsi tehtävän ja klikattusi painiketta ansaitsit globuusteja. Voit siirtyä seuraavaan tehtävään.

ONNEA JA AGENTTITEHTÄVÄ

Hienoa, olet suorittanut osa-alueen 11, Kestävät kaupungit ja yhteisöt -tehtävät!

AGENTTITEHTÄVÄ – OMAN KUNNAN  KESTÄVÄ KEHITYS

Miettikää parin kanssa tai pienessä ryhmässä, millaisia kestävän kaupungin merkkejä näkyy omassa kunnassanne.

Kirjoittakaa aiheesta yleisönosastokirjoitus, jossa kehutte kotipaikkakuntaanne oppimastanne kestävän kaupungin ja yhteisön kehityksen näkökulmasta.

När du har slutfört målets uppgifter kan du fortsätta
studera med andra uppgifter i avsnittet.

11. Hållbara städer och samhällen Read More »

7. Hållbar energi för alla

7. Hållbar energi för alla

7. Hållbar energi för alla
7. Hållbar energi för alla

Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä tarjolla on uudenaikaista, edullista ja luotettavaa energiaa kaikille maailman ihmisille. Energiaa on esim. sähkö. Kaikilla ihmisillä maailmassa ei ole sähköä saatavilla. Se vaatii energian saatavuuden parantamista ja uusiutuvan energian lisäämistä. Uusiutuvaa energiaa saadaan esim. aurinko- tuuli- ja vesivoimasta.

Energiatehokkuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että uudet autot käyttävät aiempaa vähemmän energiaa eli polttoainetta tai sähköä. On myös tärkeää, että uusiutuvan energian tutkimukseen, teknologiaan ja sen siirtoon panostetaan kaikkialla maailmassa, sillä fossiiliset polttoaineet esim. öljy, kivihiili ja maakaasu aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä ja saastuttavat ympäristöä eivätkä ole uusiutuvia vaan loppuvat joskus.

Suomen tavoitteena on olla vuoteen 2035 mennessä ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta maailmassa. Olemme pyrkimässä eroon uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä.

ANSÖK TILL GLOBALAGENTSKOLAN!

Du kan skapa din egen agentfigur, tjäna globuust, handla i Globalmarket och examinera som en global agent genom att registrera dig till Globalagentsskolan.

Om du redan har en agentkod kan du logga in till agentsskolan här.

Genom att utföra uppgifter och lyckas med tester samlar du globuust, vilka du kan använda för att göra inköp i den Globalmarketen som finns i Globox.

MIHIN SINÄ KÄYTÄT ENERGIAA?
Savuton liesi on tärkeä keksintö kehittyvissä maissa.
Puita säästävä liesi

Energia on ihmisille tärkeää, koska sitä tarvitaan kaikessa mitä me teemme. Mietipä mihin kaikkeen päiväsi aikana tarvitset energiaa?

Televisio ja tietokone ovat päällä, vaikka kukaan ei katsele eikä käytä tietokonetta. Kaikki valot palavat joka huoneessa. Suihkusta virtaa vesi, vaikka shampoon laittaminen on käynnissä. Puhelin on latauksessa, vaikka akku on täynnä ja leipuri unohti sammuttaa uunin pizzan paistamisen jälkeen. Kuulostaako tutulta?

Energiaa tarvitaan ruuan valmistukseen, veden lämmittämikseen, liikennevälineillä liikkumiseen, erilaisten tuotteiden esim. vaatteiden valmistukseen, tietokoneen tai television ja muiden kodinkoneiden käyttämiseen. Sitä kuluu myös valaistukseen ja lämmitykseen. Ilman energiaa emme voisi elää. On tärkeää käyttää energiaa vastuullisesti ja säästää sitä, jotta se riittää kaikille.

Hieman lukumääriä:

  • Joka kymmenes ihminen elää kodissa, jossa ei ole sähköä. Suurin osa sähköttömistä kodeista on maaseudulla kehittyvissä maissa
  • Fossiilisen energian käyttö on ilmastonmuutoksen merkittävin syy. Sen seurausta on 73 % kasvihuonekaasuista.
  • Vuodesta 2017 lähtien 17,5 % sähköstä on tuotettu uusiutuvista energianlähteistä.
TEHTÄVÄ 1 - TESTAA TIETOSI

TEHTÄVÄ 2 - ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISESTA HIMALAJALLA

Lue teksti ja tutustu, miten ilmastonmuutos vaikuttaa Himalajan vuorilla sijaitsevien pienten nepalilaiskylien elämään ja miten siellä sopeudutaan uusiin olosuhteisiin ja säästetään energiaa. Lopussa vastaa oikein-väriin kysymyksiin.

Lumi sulaa Himalajalla –ilmastokestävät kylät auttavat köyhimpiä selviytymään

”Kun olin lapsi, Himalaja oli hyvin kirkas ja valkoinen. Nyt näen monin paikoin vain kiviä”, kertoo nepalilaisen Sahas-järjestön ilmastonmuutosasiantuntija Raju Jati.

”Vuosittainen lämpötilan nousu on suurempaa Himalajan vuoristossa kuin muualla Nepalissa. Lämpötilan nousun vuoksi Himalajan lumi sulaa. Sulamisvedestä syntyy uusia järviä. Maassamme on suuri riski jäätikköjärvien tulvimiseen, mikä aiheuttaa vaaraa jokivarsien lähellä asuville ihmisille. Ilmastonmuutos aiheuttaa muutoksia sademäärissä ja lämpötilan nousua. Äärimmäiset sääilmiöt, kuten tulvat ja maanvyörymät, ovat lisääntyneet viime aikoina, ja ne koskettavat isoa osaa väestöstä. Viime vuonna Nepalissa koettiin ensimmäistä kertaa historiassa tornado”, Jati sanoo.

Raju Jati kasvoi itse kaupungissa eikä lapsena tiennyt ympäristöasioista. Yliopistossa hän havahtui omaan hiilijalanjälkeensä.

”Avasin silloin tarpeettoman usein vesihanaa peseytyessäni ja käytin muovipusseja. Nyt käytän omaa kassia, kun menen ostoksille. Käytän myös julkista liikennettä ja polkupyörää. Jos menen työalueelle yksin tai työkaverini kanssa, käytän julkista liikennettä enkä toimiston jeeppiä. Vain jos meitä on enemmän, käytämme toimiston autoa. Toimistolla kannustamme välttämään muovituotteiden käyttöä.”

Raju Jati puhuu ilmastokestävän kylän toimintamallista: ”Vahvistamme yhteisöjen ja paikallisviranomaisten osaamista ilmastonmuutoksesta. Lisäksi tarjoamme kyläyhteisöille ilmastokestäviä teknologioita ja käytäntöjä. Nämä teknologiat ovat hyvin edullisia, sillä heillä ei ole varaa monimutkaisiin laitteisiin. Jos ongelmana on kuivuus, koulutamme heitä vettä säästävistä ratkaisuista, kuten pisarakastelusta ja veden kierrättämisestä. Esimerkiksi talousvettä voi käyttää maatalouden kasteluvetenä.”

Jati mainitsee käytettyinä teknologioina myös puuta säästävät liedet sekä puutarhaviljelyn.

Jatin mukaan myös muissa Sahasin hankkeissa on puun istutusta, ja he tukevat myös aurinkoenergian käyttöä valaistuksessa. Suunnitelmissa on aloittaa pian myös aurinkoenergian käyttö kastelujärjestelmien vesipumpuissa.

Jati pitää kuitenkin ilmastonmuutokseen sopeutumista hillintää tärkeämpänä Nepalissa: ”Nepalilla on hyvin vähän kasvihuonepäästöjä. Ajattelen itse, että sopeutumiseen keskittyminen on meillä tärkeämpää, koska ilmastonmuutoksen vaikutukset koskettavat heikossa asemassa olevia ihmisiä.”

Nepalilaisten hiilidioksidipäästöt ovat erittäin pienet verrattuna suomalaisten päästöihin. Esimerkiksi Maailmanpankin tilaston mukaan suomalaisten hiilidioksidipäästöt olivat 8,347 tonnia henkeä kohden vuonna 2016, kun nepalilaisten hiilidioksidipäästöt henkeä kohden olivat samana vuonna vain 0,334 tonnia.

** (lyhennelmä artikkelista  Lähde: https://felm.suomenlahetysseura.fi/lumi-sulaa-himalajalla-ilmastokestavat-kylat-auttavat-koyhimpia-selviytymaan/)

Vastaa oikein/väärin -kysymyksiin tekstiin liityen ja ansaitse globuusteja.
 

TEHTÄVÄT 3 - ARVAA, PALJONKO KULUU ENERGIAA.

Tehtävän lähde: https://www.motiva.fi/julkinen_sektori/koulut_ja_oppilaitokset/asiaa_energiasta_5.-9._-luokkalaisille

TEHTÄVÄ 4 - MITEN VOISIMME SÄÄSTÄÄ ENERGIAA?

Seuraavaksi saat testata tietämystäsi energiaan liittyissä sanoissa energiaristikossa.

(tehtävä aukeaa
uudessa välilehdessä)

ONNEA JA AGENTTITEHTÄVÄ

Hienoa, olet suorittanut osa-alueen 7, Edullista ja puhasta enrgiaa -tehtävät! Ansaitsit globuusteja, joita voit käyttää globalmarketissa.

AGENTTITEHTÄVÄ – MITEN SINÄ VOIT SÄÄSTÄÄ ENERGIAA?

Mietikää 5 asiaa, joissa voisitte itse säästää energiaa. Tehkää koulun seinälle energian säästöön innostava tietoiskujuliste.

När du har slutfört målets uppgifter kan du fortsätta
studera med andra uppgifter i avsnittet.

7. Hållbar energi för alla Read More »

5. Jämställdhet

5. Jämställdhet

5. Jämställdhet
5. Jämställdhet
Oppilaita pohjoistansanialaisessa Ngyekun yläkoulussa, jonka opettajat saavat Lähetysseuran tukemaa koulutusta.

Oppilaita pohjoistansanialaisessa Ngyekun yläkoulussa, jonka opettajat saavat Suomen Lähetysseuran tukemaa koulutusta.

Sukupuolten välinen tasa-arvo tarkoittaa sitä, että kaikilla ihmisillä sukupuolesta riippumatta on samat mahdollisuudet elää ja toteuttaa itseään. Kaikilla on esimerkiksi yhtäläiset mahdollisuudet saada hyvää koulutusta ja löytää töitä sekä oikeus elää ilman väkivaltaa ja syrjintää sukupuolen perusteella. Sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu, kun jokaisella ihmisillä on oikeus elää täysipainoista elämää ja saada arvostusta ja kunnioitusta.

Sukupuolten tasa-arvo ei ole vain perusihmisoikeus, vaan välttämätön perusta rauhanomaiselle, vauraalle ja kestävälle maailmalle. Edistystä on tapahtunut viime vuosikymmeninä, mutta maailma ei ole oikealla tiellä saavuttaakseen sukupuolten tasa-arvon vuoteen 2030 mennessä.

Koronapandemian aikana naisten ja tyttöjen tilanne heikkeni ympäri maailmaa. Kun koulut ja työpaikat suljettiin, tyttöjen koulunkäynti kärsi, kun samalla piti tehdä enemmän kotitöitä kuin aiemmin eli koulutehtävien tekemiseen jäi vähemmän aikaa. Samoin naisten työntekomahdollisuudet heikkenivät. Monet naiset menettivät työnsä, kun palvelualat suljettiin, ja kotona odotti yhä enemmän kotitöitä ja vastuuta lähiomaisista. Kotona perheen sisäiset ongelmat saattoivat lisääntyä ja kärjistyä poikkeustilan takia.

Maailmassa on vielä paljon edistettävää tasa-arvon saavuttamisessa. Edistyksen nopeuttamiseksi tarvitaan sitoutumista ja rohkeita toimia, mm. sukupuolten tasa-arvoa edistäviä lakeja.

ANSÖK TILL GLOBALAGENTSKOLAN!

Du kan skapa din egen agentfigur, tjäna globuust, handla i Globalmarket och examinera som en global agent genom att registrera dig till Globalagentsskolan.

Om du redan har en agentkod kan du logga in till agentsskolan här.

Genom att utföra uppgifter och lyckas med tester samlar du globuust, vilka du kan använda för att göra inköp i den Globalmarketen som finns i Globox.

TEHTÄVÄ 1 - TERVEISIÄ BOLVIASTA

12 miljoonan asukkaan Bolivia kuuluu Latinalaisen Amerikan köyhimpiin maihin. Bolivian talous perustuu yksipuolisesti kaivostoimintaan ja on siksi hyvin haavoittuvainen. Tuloerot maassa ovat suuria, ja erityisesti alkuperäiskansojen ja naisten asema on heikko.

Katso video bolivialaisista lapsista ja vastaa kysymyksin videon lopussa. Kun palautat oikein tehdyn videotehtävän, ansaitset globuusteja.

TEHTÄVÄ 2 - OPI KUINKA SUOMI EDISTÄÄ TASA-ARVOA MAAILMALLA

Suomen kehitysyhteistyötä ohjaavat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet sekä kansainväliset ihmisoikeusperiaatteet. Työn tavoitteena on mm. köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen sekä kestävä kehitys.

Suomi edistää sukupuolten tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, ilmastokestävää ja vähäpäästöistä kehitystä sekä ympäristön suojelua painottaen luonnon monimuotoisuuden turvaamista. Kehitysyhteistyön avulla miljoonilla ihmisillä on mahdollisuus parempaan elämään. Seuraavassa videotehtävässä kerrotaan enemmän, miten Suomi toimii tasa-arvoisemman maailman aikaansaamiseksi.

(tehtävä aukeaa uudessa välilehdessä)

TEHTÄVÄ 3 - TIETOVISA TASA-ARVOSTA
Vastaa kysymyksiin ja ansaitse globuusteja.  
TEHTÄVÄ 4 - TASA-ARVORISTIKKO

Seuraavaksi saat testata tietämystäsi tasa-arvoon liittyissä sanoissa tasa-arvosanaristikossa.

(tehtävä aukeaa
uudessa välilehdessä)

SAITKO OSION 5 TEHTÄVÄT TEHTYÄ?

Jos etenit tehtävissä järjestyksessä sait Globaaliagenttikoulun 5. osion tehtävät tehtyä ja hallitse paljon tärkeitä tietoja sukupuolten tasa-arvoon liittyen. Mahtavaa!

Samalla tienasit lisää globuusteja. Käyhän Globalmarketissa tekemässä hyödyllisiä ostoksia ja yritä saada maapallosi voimaan paremmin. Jos mahdollista, tee myös euraava agenttitehtävä.

AGENTTITEHTÄVÄ – TASA-ARVO KOULUSSASI

Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Tarkkaile päivän ajan kouluyhteisöäsi ja listaa asiat, joissa tasa-arvonäkökohdat on otettu huomioon hyvin. Kiinnitä huomiota erityisesti siihen, miten koulussa on pyritty toimimaan niin, että kaikkia erilaisia, eri taustoista tulevia ja eri ikäisiä oppilaita kohdeltaisiin tasa-arvoisesti.

Tehtävää tehdessä joudutte miettimään, tarkoittaako tasa-arvoisuus koulussa sitä, että kaikkia oppilaita kohdellaan aina samalla tavalla.

När du har slutfört målets uppgifter kan du fortsätta
studera med andra uppgifter i avsnittet.

5. Jämställdhet Read More »

4. God Utbildning

4. God utbildning

4. God Utbildning för alla
4. God Utbildning för alla

Maailmassa on lapsia, jotka eivät pääse kouluun ja opiskelemaan. Tavoitteena on, että kaikki saisivat mahdollisuuden ilmaiseen peruskouluun. Kaikilla pitäisi olla myös mahdollisuus esiopetukseen sekä ammatilliseen koulutukseen.

Miltä tuntuisi, jos olisit käynyt vuosia koulua, mutta et olisi oppinut lukemaan tai laskemaan. Tällainen on tilanne puolella maailman lapsista. Ehkä mietit, että miten se on mahdollista? Miten voi käydä koulua oppimatta näitä perustaitoja?

Monissa maissa lapset joutuvat kouluun, jossa ei puhuta heidän äidinkieltään. Ajattele kuinka vaikeaa olisi opetella lukemaan kielellä, jota ei oikein ymmärrä.

Lisäksi opettaja on saattanut käydä vain hyvin lyhyen koulutuksen ja ei siksi osaa opettaa tai luokassa saattaa olla jopa viisikymmentä oppilasta. Internetistä ja tietokoneista ei ole tietoakaan. Silti moni lapsi on ikionnellinen, että pääsee kouluun. Vielä upeampaa on, jos käytössä on kynä, vihko ja jopa oppikirja. Tavoitteena onkin vuoteen 2030 mennessä lisätä pätevien opettajien määrää kehittyvissä maissa.

Lisätäksemme hyvinvointia kaikissa maissa meidän on huolehdittava, että kaikki maailman lapset saavat hyvän koulutuksen. Seuraavissa tehtävissä tutustumme siihen, kuinka koulutuksella parannetaan ihmisten elämää eri puolilla maailmaa

ANSÖK TILL GLOBALAGENTSKOLAN!

Du kan skapa din egen agentfigur, tjäna globuust, handla i Globalmarket och examinera som en global agent genom att registrera dig till Globalagentsskolan.

Om du redan har en agentkod kan du logga in till agentsskolan här.

 

Genom att utföra uppgifter och lyckas med tester samlar du globuust, vilka du kan använda för att göra inköp i den Globalmarketen som finns i Globox.

LUKUMÄÄRIÄ LASTEN KOULUTUKSESTA

Koulutus on kehittynyt paljon 2000-luvun aikana. Peruskoulun käy kehittyvissä maissa jo 91 % lapsista, lukutaitoisten määrä on kasvanut ja myös yhä useampi tyttö pääsee kouluun. Silti 57 miljoonaa kouluikäistä lasta ei käy koulua. Se tarkoittaa lähes joka kymmenettä maailman kouluikäisistä lapsista. Maailmassa on edelleen 750 miljoonaa lukutaidotonta nuorta ja aikuista. He ovat helposti hyväksikäytettävissä, koska he eivät tunne omia oikeuksiaan eivätkä pysty puolustamaan itseään.

Koulutuksen puute on merkittävä ihmisiä eriarvoistava tekijä. Maiden välillä on suuria eroja. Eroja on myös maiden sisällä esimerkiksi kaupunkien ja maaseudun välillä. Koulutuksen puute aiheuttaa köyhyyttä.  (Lähde:  https://www.undp.org/fi/finland/kestavan-kehityksen-tavoitteet/quality-education )

Vain puolella maapallon väestöstä on pääsy Internettiin. Vähiten kehittyneissä maissa yhdessä kymmenestä perheestä on Internet ja/tai tietokone. Tällöin koulunkäynti esimerkiksi koronapandemian aikana etäopiskelu oli monelle mahdotonta.  Tutkimusten mukaan koronapandemian kaltaiset kriisit lisäävät lasten huonoa kohtelua. Moni lapsi päätyy lapsityövoimaksi, lapsiavioliittoon tai tulee muuten hyväksikäytetyksi. Monesti kriisin jälkeen osa lapsista ei enää koskaan palaa kouluun. Ilman koulutusta lapsi tai nuori jää vaille tärkeitä taitoja

TEHTÄVÄ 1 - TESTAA OSAAMISESI KOULUTUKSESTA
TEHTÄVÄ 2 - KATSO VIDEO KOULUSTA KAMBODŽASTA JA VASTAA KYSYMYKSIIN

Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Kambodža on yksi maailman köyhimmistä maista. Levoton ja väkivaltainen menneisyys on hidastanut maan kehittymistä.

Kambodžan noin 16 miljoonasta asukkaasta lähes puolet on alle 18-vuotiaita. Köyhyyden vuoksi monet lapset lopettavat koulun kesken. Suurin osa Koillis-Kambodžan väestöstä kuuluu erilaisiin vähemmistökansoihin. Vain harvat heistä osaavat kouluissa käytettävää valtakieltä, khmeriä.

Seuraavassa video-tehtävässä (3:48) 12-vuotias Samnak kertoo millaista on aloittaa koulu, kun ei osaa koulussa puhuttavaa kieltä. Katso video ja vastaa oikein videon lopussa oleviin kysymyksiin. Kun palautat tehtävän, ansaitset globuusteja!

TEHTÄVÄT 3 - RATKAISE KHMERIN KIELEN KIELIARVOITUS
Khmeriä puhuu äidinkielenään yli 13 miljoonaa ihmistä pääasiassa Kambodžassa, jossa se on virallinen kieli. Khmeriä kirjoitetaan intialaisperäisillä khmer-aakkosilla. Khmerin lisäksi Kambodžassa on 22 vähemmistökieltä.  
ONNEA - AGENTTITEHTÄVÄ

Hienoa! Olet suorittanut globaaliagenttikoulun “Hyvä koulutus” -osion ja samalla olet kartuttanut globuustitiliäsi. Voit käydä tarkistamassa tilanteesi globoxista ja käydä asioimassa Globalmarketissa.

Jos sinulla on aikaa, tee vielä alla oleva bonustehtävä.

AGENTTITEHTÄVÄ

 

Tee tietoiskujuliste jommasta kummasta alla olevasta teemasta ja haasta julisteen lukijaa osallistumaan kehittyvien maiden lasten koulutuksen tukemiseen. (Etsi koulutusta tukeva keräyskampanja Suomen Lähetysseuran tai jonkun muun kehitysyhteistyöjärjestön sivuilta.)

TEEMA 1

Kaikki maailman lapset eivät pääse kouluun

Syitä:

  • ei ole rahaa koulumaksuihin
  • ei ole opettajia
  • ei ole varaa maksaa palkkaa opettajille,
  • lapsi asuu liian kaukana koulusta
  • mitä muita syitä keksi?

TEEMA 2

Lapsityövoiman haitat

Haittoja:

  • lapset eivät voi käydä koulua
  • työt voivat olla raskaita tai vaarallisia,
  • ei ole aikaa leikkiä.

Piirrä tai etsi valmiista kopiovapaista kuvapalveluista (kuten pixabay) aiheeseen sopiva kuvitus julisteeseesi. 

Kun olet tehnyt julisteen, näytä se opettajallesi ja sopikaa, mille seinälle juliste kiinnitetään.

När du har slutfört målets uppgifter kan du fortsätta
studera med andra uppgifter i avsnittet.

4. God utbildning Read More »

3. God hälsa och välbefinnade

3. God hälsa och välbefinnade

3. God hälsa oc välbefinnade
3. God hälsa oc välbefinnade

Tämän tavoitteen tarkoituksena on, että kaikki ihmiset saisivat elää niin terveellisesti kuin mahdollista ja että kaikilla olisi mahdollisuus terveyspalveluihin.

Terveyspalvelut tarkoittavat esimerkiksi kouluterveydenhuoltoa. 
Tavoitteena on myös, että sellaiset vaaralliset sairaudet, kuten malaria ja tuberkuloosiepidemiat, saadaan lopetettua. Pyritään myös siihen, että ilmansaasteista tai likaisesta vedestä johtuvia sairauksia saataisiin torjuttua paremmin.

Isoja asioita ovat myös lapsikuolleisuuden vähentämiseen liittyvät toimet sekä siihen vaikuttaminen, että ihmiset pääsisivät ajoissa oikeisiin hoitoihin. Tärkeää on oivaltaa, että terveyden edistämisessä keskeistä ovat ympäristökysymykset. Ilmansaasteiden aiheuttamiin tauteihin sairastuu jatkuvasti ihmisiä ja kuolee yli seitsemän miljoonaa ihmistä vuodessa. Paljon on siis tehtävää! 

ANSÖK TILL GLOBALAGENTSKOLAN!

Du kan skapa din egen agentfigur, tjäna globuust, handla i Globalmarket och examinera som en global agent genom att registrera dig till Globalagentsskolan.

Om du redan har en agentkod kan du logga in till agentsskolan här.

Genom att utföra uppgifter och lyckas med tester samlar du globuust, vilka du kan använda för att göra inköp i den Globalmarketen som finns i Globox.

LUE LISÄÄ TERVEYDESTÄ JA HYVINVOINNISTA

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi maailmanlaajuisesti tehdään monia asioita.

Ensimmäinen tärkeä asia on varmistaa, että kaikilla ihmisillä on pääsy perusterveydenhuoltoon ja lääkkeisiin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lääkäreiden ja sairaanhoitajien palkkaamista eri puolille maailmaa, jotta ihmiset saavat tarvitsemaansa hoitoa.

Toinen tärkeä asia on koulutus ja tietoisuus terveyden edistämisestä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi koulutusta terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta, jotta ihmiset tietävät miten he voivat pitää itsestään huolta.

Kolmas tärkeä asia on köyhyyden vähentäminen ja ihmisten elinolojen parantaminen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi parempaa asumista, parempaa pääsyä koulutukseen ja töihin sekä riittävästi puhdasta vettä ja saniteettitiloja.

Neljäs tärkeä asia on edistää ympäristönsuojelua ja parantaa ilmanlaatua, veden laatua ja maaperän laatua.

On tärkeää, että kaikki ihmiset ympäri maailmaa saavat tarvitsemaansa tukea ja apua terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

TEHTÄVÄ 1 - TESTAA TIETOSI
TEHTÄVÄ 2 - VIDEOTEHTÄVÄ KALASTAJIEN ELÄMÄSTÄ KAMBODŽASSA

Tiesitkö, että Kambodžan 17 miljoonasta asukkaasta lähes puolet on alle 18-vuotiaita? Köyhyyden vuoksi monet lapset ja nuoret eivät pääse kouluun tai koulunkäynti pitää keskeyttää liian aikaisin.

Ilmastonmuutos on yksi syy köyhyyteen. Maanviljely ja kalastus on muuttunut vaikeaksi, eikä terveellistä ruokaa riitä. On keksittävä uusia vaihtoehtoisia menetelmiä ja keinoja selvitä ja pysyä terveenä.

Katso video ja vastaa kysymyksiin. Palauta tehtävä videon lopuksi saadaksesi ansaitsemasi globuustit oikeista vastauksista.

TEHTÄVÄ 3 - TERVEELLINEN RUUANTUOTANTO
Valitse, mikä sana sopii parhaiten virkkeeseen, kun aiheena on terveellinen ruoka.  
TEHTÄVÄ 4 - KURKISTUS KATUKEITTIÖÖN
Katso video ja yritä tunnistaa hedelmiä ja marjoja.
TEHTÄVÄ 5 - MIELENTERVEYS
Kuvassa: Gita Shahi, koulutettu koulukuraattori, Nepal Saraswati Secondary School Bheri municipality_Kuva Terhi Teiskonlahti
Kuvassa: Gita Shahi, koulutettu koulukuraattori, Nepal Saraswati Secondary School Bheri municipality_Kuva Terhi Teiskonlahti

Terveyteen kuuluu myös mielenterveys. Mielenterveyttä pitää huoltaa ja hoitaa kuten kehoakin ja aikuisten tehtävä on auttaa lapsia pysymään terveenä myös mieleltään.

Koulussa opettajalla on tärkeä rooli. Opettajan täytyy osata tukea lasten mielenterveyttä kuuntelemalla ja keskustelemalla.

Nepalissa Suomen Lähetysseura työskentelee kouluissa paikallisen mielenterveysjärjestön kautta. Opettajille opetetaan mielenterveystaitoja ja sitä, miten he voivat auttaa myös vanhempia pitämään huolta lasten mielenterveydestä.

ONNEA JA AGENTTITEHTÄVÄT

Hienoa, olet suorittanut osa-alueen Terveyttä ja hyvinvointia -tehtävät!Samalla olet kartuttanut globuustitiliäsi. Voit käydä tarkistamassa tilanteesi globoxista ja käydä asioimassa Globalmarketissa.

Jos sinulla on aikaa, voit tehdä alla oleva lisätehtäviä, joissa voit heti laittaa agenttitaitosi käyttöön paremman maailman rakentamiseksi.
 

AGETTIEHTÄVÄ 1 – KANNUSTAVAT SANAT

Nepalissa mielenterveyden tukemisessa kouluissa kannustetaan positiiviseen palautteeseen. Mieti, mitä positiivista ja kannustavaa olet itse sanonut lähipäivinä?  

Kirjoita positiivisia ja kannustavia ajatuksia luokkakavereistasi ja opettajastasi esim. post-it lapuille ja yllätä heidät viesteilläsi. 

AGENTTITEHTÄVÄ 2 – OMA KATUKEITTIÖ

Jos sinulla olisi katukeittiö, mitä ruoka-aineita myisit siellä? Muista terveellisyys!

Tee katukeittiösi ruokalista.

AGENTTITEHTÄVÄ 3 – TANSSITAAN

Terveys on paitsi jokaisen oma asia, myös kaikkien yhteinen asia. Siksi pääset nyt lopuksi tanssimaan! Alta löytyvästä linkistä pääset mukaan Junior world food day 2023 -musiikkivideon pirteään tunnelmaan tärkeän viestin puolesta; Water is food, water is life!  

https://www.fao.org/world-food-day/events/detail/launch-of-the-‘water-is-life–water-is-food’-music-video/en  

Lähteitä: 
https://www.ykliitto.fi/terveytta-ja-hyvinvointia 
https://www.fao.org/world-food-day/en 

När du har slutfört målets uppgifter kan du fortsätta
studera med andra uppgifter i avsnittet.

3. God hälsa och välbefinnade Read More »

2. Ingen hunger

2. Ingen hunger

2. Ingen hunger
2. Ingen Hunger
Kuva Mauritaniassa istutetusta hedelmäpuusta: Heli Vuohelainen

Kuva Mauritaniassa istutetusta hedelmäpuusta. Kuvaaja: Heli Vuohelainen

Maailmassa noin joka yhdeksäs, eli 690 miljoonaa ihmistä kärsii vakavasta aliravitsemuksesta ja kolmella miljardilla ihmisellä ei ole varaa terveelliseen ruokaan. YK:n arvioiden mukaan heidän määränsä kasvaa jopa 2 miljardilla vuoteen 2050 mennessä. Tämä johtuu muun muassa maailman väkiluvun kasvusta, ympäristön muutoksista sekä ruokailutottumusten muuttumisesta globalisaation ja kaupungistumisen myötä. (YK-liitto 2022) Tämä on asia, johon globaaliagenttien on syytä kiinnittää huomiota.

ANSÖK TILL GLOBALAGENTSKOLAN!

Du kan skapa din egen agentfigur, tjäna globuust, handla i Globalmarket och examinera som en global agent genom att registrera dig till Globalagentsskolan.

Om du redan har en agentkod kan du logga in till agentsskolan här.

Genom att utföra uppgifter och lyckas med tester samlar du globuust, vilka du kan använda för att göra inköp i den Globalmarketen som finns i Globox.

LUE MAAILMAN NÄLKÄONGELMASTA

“Ei nälkää” tarkoittaa sitä, että aliravitsemus saadaan poistettua ja ruokaa riittää kaikille. Tavoitteella pyritään myös siihen, että maatalous ja kaikenlaisen ruuan tuottaminen olisi reilua, tasa-arvoista ja mahdollista. Tärkeää on myös, että ihmiset saisivat oikeaa tietoa terveellisestä ruuasta ja sen tuottamisesta eikä esimerkiksi viljelyalueita jaettaisi epäreilusti. Kaikissa ruuantuotannon vaiheissa pitää ottaa huomioon ympäristöasiat, kuten kestävä energiantuotanto.  

Ovatko nälänhätä, aliravitsemus, ruokaturva ja ruokahävikki sinulle tuttuja sanoja? Tästä voit vielä kerrata:
 

Nälänhätä: Ruoka loppuu tai sitä ei ole riittävästi. Sitä ei ole saatavilla lisää. Nälänhätä aiheuttaa monenlaisia ongelmia. 
 


Aliravitsemus: Henkilö ei saa tarpeeksi ravintoaineita tai energiaa. Aliravitsemus aiheuttaa sairauksia ja myös kuolemia. 

Ruokaturva: Ruokaturva tarkoittaa sitä, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus saada riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa.
 


Ruokahävikki: Hävikkiä on ruoka, jonka olisi voinut syödä, mutta se laitetaan roskiin tai se pilaantuu, koska sitä ei käytetä. Ruokahävikkiä syntyy, kun ruokaa on tarjolla enemmän kuin sitä ostetaan tai käytetään.   

Lue lisää: 

Monissa maissa, joissa ennen oli usein nälänhätä, pystytään nykyään kasvattamaan ja jakamaan ruokaa niin, että se riittää kaikille asukkaille. Kukaan maailman ihminen ei tietenkään halua jatkuvaa nälkää eikä ruuan puutetta. Silti monet ihmiset näkevät nälkää. Yli 800 miljoonaa ihmistä joutuu joka päivä miettimään, mistä he saisivat seuraavan ruuan itselleen tai perheenjäsenilleen. Se on valtava määrä ihmisiä. Ruuan riittävyys tuottaa eniten ongelmia Aasiassa ja Afrikassa.
   Nälkä on ikävä tosiasia. Nälkäongelma johtuu monen asian yhteisvaikutuksesta. 

Sota ja levottomuus aiheuttavat nälkää. Miksi? Sota tuhoaa ympäristöä ja viljelykoneita, vaikeuttaa ruuan tuotantoa ja hankkimista sekä ajaa ihmisiä pois kodeistaan. Sodan keskellä ei ole aikaa tehdä peltotöitä. Silloin on vaikeaa tuottaa ruokaa, hoitaa viljelyksiä ja huolehtia karjaeläimistä tai vaikkapa keskittyä taimien kasvattamiseen.

Voi olla, että pellot ja kaupat ovat alueella, jonne ei uskalla mennä. Levottomuuksien keskellä ihmisten arki muuttuu ihan erilaiseksi kuin se on rauhan aikana.

 
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat toinen syy ihmisten nälkään. Poikkeaviin aikoihin tulevat sateet tai kuivuus hankaloittavat ruuan kasvattamista. Liika kuumuus ja kylmyys tekevät saman. Jos vettä on liikaa tai liian vähän, on vaikeaa kasvattaa ruokakasveja, vaikka olisi kuinka taitava ja ahkera viljelijä. Muuttuva ilmasto on voinut tuoda tutuille pelloille sellaisia tuhohyönteisiä, joita ei osata vielä torjua tai joita ei saa häädettyä pois. 

Ilmastovaikeudet ja sotatilanteet nostavat siementen, lannoitteiden ja myös ruuan hintoja. Jos tarjolla on vain vähän jotain tuotetta, sitä myydään kalliimmalla. On ikävää, että toisten hankaluuksista jotkut toiset voivat rikastua.  

Suomessa on kirjattu tavoitteeksi, että vuoteen 2030 mennessä jokaisella Suomessa asuvalla ihmisellä on mahdollisuus syödä terveyden ja ympäristön kannalta hyvin. (Lisätietoa löytyy täältä: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164088. sivu 38)

Loistavaa! On hyvä, että on tavoitteita, joihin voidaan yhdessä pyrkiä!   

TEHTÄVÄ 1 - TESTAA YMMÄRSITKÖ, MITÄ LUIT
KATSO VIDEO RUOKATURVASTA
TEHTÄVÄ 2 - KEITÄ OMA VOIMAPUURO

Videossa mainittiin, että Kambodžassa on opeteltu tekemään voimapuuroa, joka auttaa jaksamaan paremmin esimerkiksi koulussa.

Tehtävänäsi on nyt keksiä omalle perheellesi sopiva voimapuuro. Mitä aineksia sinun lähiympäristöstäsi voisi käyttää voimapuuroon? Puurokattilaan sopii vain terveellinen lähiruoka. Laita loput ainekset tarpeettomien ainesten pussiin.

(tehtävä aukeaa uudessa välilehdessä)

TEHTÄVÄ 3 - LUE KEHITYSYHTEISTYÖSTÄ JA TEE TEHTÄVÄ

Mauritaniassa (Länsi-Afrikassa) viljely ja ruuan tuottaminen on vaikeaa, sillä suuri osa Mauritanian pinta-alasta on Saharan autiomaata. Juuri siksi siellä kehitetään ilmastokestävää maataloutta ja toimeentuloa.
Se tarkoittaa sitä, että yhdessä ideoidaan keinoja, joilla ruokaa voidaan tuottaa hankalissa olosuhteissa paremmin, jotta ruokaa riittäisi kaikille.

Etenkin eteläisen Braknan alueella viljelijöille tarjotaan paikallisten asiantuntijoiden avulla uudenlaisia koulutuksia. Koulutuksissa saadaan uutta tietoa hyvistä viljelyvinkeistä ja ravitsevista kasviksista, jotka kasvavat kovassa kuumuudessa paremmin.

Ihmisiä innostetaan etsimään ja kehittämään keinoja, joilla he voivat turvata omien kotiensa ruokaturvaa sellaisinakin aikoina, jolloin ravintoa on vain vähän saatavissa.

TEHTÄVÄ 4 - PLANETAARINEN RUOKAVALIO

Planetaarinen ruokavalio on ruokaa, joka on terveellistä koko ympäristölle ja ihmiselle. Planetaarinen ruokavalio koostuu pääosin kasviksista, hedelmistä, täysjyväviljasta, palkokasveista ja tyydyttymätöntä rasvaa sisältävistä öljyistä (esimerkiksi rasiassa oleva margariini ja kala). Se sisältää kohtuullisia määriä kalaa ja kanaa ja vain hieman punaista lihaa, lisättyä sokeria ja puhdistettua viljaa (Lähde: https://www.duodecimlehti.fi/duo16200).

Ruoka-aineksissa otetaan huomioon kulttuuritekijät ja se, mikä eri maissa on lähiruokaa. Lähiruoka tukee paikallista työllisyyttä ja taloutta. Se on kestävän kehityksen mukaista toimintaa. Esimerkiksi Suomessa lähiruokaa voi olla porkkana tai järvestä ongittu ahven, Etiopiassa teff-vilja ja kaali ja Kolumbiassa peruna ja banaani.

Tunnistatko suomalaisia lähiruokia. Laita ruoka-aineet oikeisiin laatikoihin. 

(tehtävä aukeaa uudessa välilehdessä)

ONNEA JA AGENTTITEHTÄVÄ

Hienoa! Olet suorittanut globaaliagenttikoulun Ei nälkää -kurssin ja samalla olet karttanut globuusti-tiliäsi.

Alla vielä käytännön lisätehtävä globaaliagenttioppilaille. Jos käyt globaaliagentikoulua luokassasi, sovi opettajasi kanssa, mitkä tehtävät tehdään ja kuinka ne toteutetaan.

AGENTTITEHTÄVÄ – RUOKA LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME

 
Tehtävä 1:
Tee tutkimus koulun ruokahävikistä. Seuraa esim. 10 minuutin ajan koulun ruokalassa ruokahävikkiä. Merkkaa ylös kuinka monta ruokailijaa laittaa ruokaa jäteämpäriin ja kuinka monta on syönyt lautasensa tyhjäksi.
 
Tee juliste ruokalan seinälle, jossa julkaiset tutkimustuolksesi ja annat hyviä ehdotuksia siitä, kuinka koulun ruokahävikkiä voisi vähentää.
 
Tehtävä 2
Haastattele koulun keittäjää siitä, kuinka paljon ruokaa jää jätteeksi a) jäteämpäriin ja b) syömättä varatuista ruuista.
 
Selvitä, mitä koulun keittiö tekee ylijääneille ruuille. Laadi mielipidekirjoitus, jossa annat ehdotuksiasi koko koulun ruokahävikin vähentämiseksi.
 
Mielipidekirjoituksesi voit julkaista esim. lukemalla sen luokassasi,  luokkalehdessä tai koulun ilmoitustaululla. Jos kirjoituksesi tarjoaa hyviä ehdotuksia kouluille laajemminkin, voit tarjota kirjoitustasi vaikka paikallislehteen.
 
Tehtävä 3
Pohtikaa, millaista on kaikille terveellinen ruoka? Mistä tuotteesta teidän olisi vaikea luopua, jos sitä ei enää saisi? Mitä sen tilalle voisi keksiä?
 
Suunnitelkaa herkullinen ja terveellinen ateriakokonaisuus lähiruokia hyödyntäen. Pystyisittekö toteuttamaan sunnittelemanne aterian koulun kotitalousluokassa?
 
 
 
Tekstien ja tehtävien lähteet:
https://felm.suomenlahetysseura.fi/matkalla-mauritaniassa/
https://fi.wfp.org/maailmanlaajuinen-ruokakriisi
https://peda.net/jyu/okl/ainepeda/esk2/tkj/kp/vanhempainilta2/ohjeita-oppilaille/t/t2en
När du har slutfört målets uppgifter kan du fortsätta
studera med andra uppgifter i avsnittet.

2. Ingen hunger Read More »

Ingen fattigdom

1. Ingen fattigdom

Ingen fattigdom
Ingen fattigdom
Pakolaisleiri Etiopiassa

Tänk dig att du skulle få några euro om dagen och med dem måste du köpa all mat du äter, kläder och hushållsartiklar, betala boendekostnaderna som hyra, uppvärmning, el, vatten, telefoner, internet, och du måste även gå i skolan. Det skulle nog inte fungera.

Livet skulle säkert vara väldigt tufft när all tid och energi går åt för att överleva. För tjugo år sedan levde nästan tre av tio (29%) människor på jorden i absolut fattigdom. Lyckligtvis har människors liv på vår planet förbättrats mycket i detta avseende under de senaste tjugo åren. Numera lever ungefär en av tio (9%) av jordens invånare i absolut fattigdom.

Även om fattigdomen har minskat, måste globala aktörer fortfarande kämpa mot fattigdom. Än idag tvingas miljontals människor oroa sig för var de ska få sin dagliga mat för sig själva och sina familjer. Vi kan påverka möjligheterna för människor i fattiga länder att förbättra sina livsvillkor.

För globala aktörer är det viktigt att veta varför fattigdom uppstår och hur den kan övervinnas. I de följande uppgifterna kommer vi att fundera över vad som kan göras för att hjälpa dem som lever i absolut fattigdom.

 

1. Rosling, Hans 2018. Faktojen maailma. s. 65

ANSÖK TILL GLOBALAGENTSKOLAN!

Du kan skapa din egen agentfigur, tjäna globuust, handla i Globalmarket och examinera som en global agent genom att registrera dig till Globalagentsskolan.

Om du redan har en agentkod kan du logga in till agentsskolan här.

Genom att utföra uppgifter och lyckas med tester samlar du globuust, vilka du kan använda för att göra inköp i den Globalmarketen som finns i Globox.

LUE VARALLISUUDEN JAKAANTUMISESTA MAAPALLON IHMISTEN KESKEN

Fuad ja Mubarak äitinsä kanssa kotinsa edessä

Suomen Lähetysseuran kummilapsityö: kummilapset Fuad ja Mubarak äitinsä kanssa kotinsa edessä. Kuvassa myös pari naapurin lasta. (Kuva, Suomen Lähetysseuran kuva-arkisto)

Maailman pankin luokituksen mukaan ihminen, joka elää päivässä alle 2,20 eurolla on äärimmäisen köyhä (lähde, 2022). Tällaisia ihmisiä maailmassamme on noin 656 miljoonaa. (lähde, 2022). Tämä tarkoittaa, että jos luokkasi kuvaisi koko maapallon väestöä ja luokallasi olisi 25 oppilasta, kaksi heistä eläisi äärimmäisessä köyhyydessä.

Mitä tarkoittaa käytännössä äärimmäisessä köyhyydessä elävän ihmisen elämä ja miten muut maapallomme ihmiset elävät? Seuraavat kuvaukset (jotka ovat tietenkin vain keksittyjä esimerkkejä) voivat auttaa sinua ymmärtämään eri tulotasoilla elävien ihmisten elämää. On tärkeä ymmärtää, että maailma ei jakaannu kahteen ryhmän, rikkaisiin ja köyhiin vaan suurin osa maapallon ihmisistä elää jossain ääripäiden välimaastossa. (Lähde: Eri tasojen kuvaukset on mukaillen otettu Hans Roslingin kirjasta Faktojen maailma (2018) s. 45-48.

Taso 1  – äärimmäinen köyhyys – n. 2 euroa päivässä

Äärimmäisen köyhä ihminen syö päivittäin samaa yksinkertaista ruoka ja toisinaan ei ole edes sitä tarjolla.

Asumus, jos sellainen on, on yksinkertainen maja tai hökkeli maalattialla. Perheen lapset kantavat vettä muoviämpärillä pitkän matkan päästä.  Muu aika mene polttopuiden keräämiseen.

Jos lapsi sairastuu, ei ole varaa lääkkeisiin. Äärimmäisen köyhissä oloissa lapsia kuolee paljon.

Tällä tasolla elää jonkin verran alle miljardi maapallon ihmistä.

Taso 2  – n. 4 euroa päivässä

Äärimmäisestä köyhyydestä pääsee pois, jos tienaa päivässä pari euroa enemmän. Tällöin on varaa ostaa jo vähän ruokaa, jota ei ole itse kasvattanut. Ehkä perhe saa hankittua jopa kanoja ja niiden myötä ravitsevampaa ruokaa.

Lasten ei tarvitse enää hakea vettä kaukaa, vaan vedenhakureissun saa suoritetuksi jopa puolessa tunnissa. Se on muutenkin helpompaa, koska lapsille on onnistuttu ostamaan yksinkertaiset sandaalit.

Nuotion sijaan ruoka valmistetaan kaasuhellalla. Lapset pääsevät kouluun, koska enää ei tarvitse kerätä jatkuvasti polttopuita.

Asunnon maalattia saadaan peitettyä ja perhe saattaa onnistua ostamaan jopa patjat. Taloon tulee sähköä, joskin sähkökatkoja on paljon.

Vaikka elämä on vähän helpompaa kuin äärimmäisessä köyhyydessä elävälle, se on kuitenkin turvatonta. Esimerkiksi vakavampi sairastapaus perheessä saattaa pakottaa myymään koko omaisuuden ja perhe putoaa taas äärimmäiseen köyhyyteen.

Tällä tasolla elää noin 3 miljardia ihmistä.

Taso 3 – n. 16 euroa päivässä

Perheen vanhemmat ovat tehneet kovasti töitä ja onnistuneet säästämään hieman rahaa. Taloon tulee sähköä ja lasten koulutehtävien teko onnistuu lampun valossa hyvin. Perhe saa hankittua pakastimen, joka mahdollistaa ruuan säilömisen.

Perhe harkitsee moottoripyörän ostoa, joka mahdollistaisi isän menon töihin tehtaaseen, jossa maksetaan kohtuullista palkkaa.

Sairastapaus perheessä saattaa syödä kaikki säästöt, mutta rahat riittävät eikä perhe putoa alemmalle tasolle.

Pari perheen lapsista etenee opinnoissaan. Jos he valmistuvat oppilaitoksesta, he voivat saada työn, josta saa parempaa palkkaa kuin heidän isänsä on saanut ikinä.

Joskus perhe saattaa lähteä läheiselle rannalle retkeilemään ja viettää siellä iltapäivän ihan vain huvin vuoksi.

Tällä tasolla elää 2 miljardia maailman ihmisistä.

Taso 4 – yli 32 euroa päivässä

Perhe asuu toimivassa, sopivan lämpöisessä talossa, johon tietysti tulee sähkö sekä lämmin ja kylmä vesi. Keittiö on varusteltu kaikilla tarpeellisilla kodinkoneilla.

Perheen vanhemmat ovat opiskelleet ainakin 12 vuotta.  Myös lapset voivat edetä opinnoissaan halujensa ja kykyjensä mukaan.

Perhe hurauttaa toisinaan omalla autolla ravintolaan syömään ja saattaa lomalla valita lomakohteen, johon lennetään lentokoneella.

Ehkä on turhaa kuvailla tasoa 4 enempää, koska jos luet tätä tekstiä, olet todennäköisesti tasolla 4. Tiedät millaista elämäsi on. Koska hyvinvointi on sinulle itsestään selvää, saattaa sinun olla vaikea ymmärtää, millaista on elämä tasoilla 1-3.

Tätä nykyä noin miljardi ihmistä elää tasolla 4.

Jos haluat ymmärtää paremmin, miten ihmiset elävät ympäri maailmaa eri tulotasoilla, tutustu “Dollar street” -projektiin.

______________________________

YK:n “Ei köyhyyttä”  -tavoitteessa otetaan huomioon myös se, että köyhimmät ihmiset ovat usein kaikkien haavoittuvimpia esimerkiksi ilmaston ääri-ilmiöille kuten tulville ja myrskyille. On siis tärkeää, että erityisesti köyhimpien maiden ihmisten kykyä selvitä erilaisista katastrofeista tulee parantaa.

Toisaalta köyhyys on aina myös suhteellista. Vaikka suomalainen Suomessa ei kovin helposti joudu tilanteeseen, jossa olisi vaara nääntyä nälkään, silti myös Suomessa on köyhiä ihmisiä. He eivät ole niin köyhiä, kuin äärimmäisen köyhät ihmiset esim. kehittyvissä maissa, mutta he ovat köyhempiä kuin useimmat suomalaiset. Köyhyydestä hyvinvointivaltiossa kertoo se, että jonoja kertyy sinne, missä jaetaan esimerkiksi ilmaista ruokaa tai että joulun alla löytyy paljon perheitä, jotka ottavat mielellään vastaan hyväntekeväisyysjärjestöjen tarjoamat ilmaiset joululahjat lapsille. Puhuttaessa köyhyydestä on hyvä muistaa, että köyhyydestä kärsiviä ihmisiä on sekä kaukana että lähellä.

TEHTÄVÄ 1 - TESTAA OSAAMISESI

Ovatko seuraavat väittämät oikein vai väärin? Oikeista vastauksista ansaitset globuusteja!

TEHTÄVÄ 2 - MIKSI TOISET MAAT OVAT KÖYHIÄ JA TOISET RIKKAITA - VIDEOTEHTÄVÄ

Katso video: “Miksi toiset ovat rikkaita ja toiset köyhiä?” Klikkaa lopuksi “palauta tehtävä -painiketta” ja oikeista vastauksista ansaitsemasi globuustit kirjataan tilillesi

TEHTÄVÄT 3 - PIENET TEOT - SUURI VAIKUTUS

Kuten edellä totesimme, rikkaan maan asukkaalle parin euron menetys päivässä ei merkittävästi vaikuta elintasoon. Köyhän maan asukkaalle tämä pari euroa voi ratkaisevasti auttaa pääsemään äärimmäisestä köyhyydestä parempaan elintasoon. Tutustu linkkiä painamalla suomalaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen toteuttaman Nenäpäivän lahjoituskohteisiin ja Suomen Lähetysseuran Ympäristöpankkiin. Huomaat, että muutaman kymmenen euron panostuksella voi parantaa merkittävästi köyhimpien ihmisten elämää. Tee alla olevan painikkeen takaa löytyv laatikkotehtävä ja ansaitse globuusteja.

(tehtävä aukeaa
uudelle sivulle)

TEHTÄVÄT 4 - AGENTTIMATEMATIIKKAA

Laske, millä päivittäisellä rahasummalla voit merittävästi parantaa köyhemmässä maassa elävien lasten elämää.

ONNEA - AGENTTITEHTÄVÄ
Hienoa! Olet suorittanut globaaliagenttikoulun “Ei köyhyyttä” -osion ja samalla olet kartuttanut globuustitiliäsi. Voit käydä tarkistamassa tilanteesi globoxista ja käydä asioimassa Globalmarketissa.

Jos aikataulusi antaa myöten, tee vielä seuraava agenttitehtävä, jossa voit laittaa oppimasi asiat käytäntöön. Tehtävän voit tehdä myös yhdessä muiden globaaliagenttikoululaisten kanssa ideoiden.

AGENTTITEHTÄVÄ – KÖYHYYS LÄHIYMPÄRISTÖSSÄ

Kirjoita teksti vastaamalla alla oleviin kysymyksiin.

  1. Mieti, kuinka köyhyys näkyy eriarvoistavana tekijänä koulussa, vapaa-ajallasi tai laajemmin elinympäristössäsi? Tee lista asioista. (Älä mainitse ketään nimeltä, vaan puhu asioista yleisesti.)
  2. Keksi kolme asiaa, mitä voitaisiin tehdä ongelman ratkaisemiseksi?
  3. Pohdi, mikä taho (päättäjä, järjestö, ammattilainen) voisi tehdä jotain ongelman ratkaisemiseksi.
  4. Mitä sinä voisit tehdä?
  • Voisitko vaikuttaa päätöksentekijöihin?
  • Voisitko ehkä itse tehdä jotain pienillä eleillä tai järjestämällä yhteistyötä, joka vähentäisi ongelmaa?
  • Miten saisit köyhyydestä kärsivän ihmisen tilannetta parannettua?

Kun olet tehnyt tehtävän, näytä se opettajallesi. Voitte lukea tekstin myös luokkatovereille.


När du har slutfört målets uppgifter kan du fortsätta
studera med andra uppgifter i avsnittet.
Ingen fattigdom
2. Ingen hunger
3. God hälsa och välbefinnade
4. God Utbildning
5. Jämställdhet
7. Hållbar energi för alla
11. Hållbara städer och samhällen
16. Fredliga och inkluderande samhållet

1. Ingen fattigdom Read More »

Scroll to Top
Skip to content