Augusta Victoria sairaalan henkilökuntaa. Kuva: Albin Hillert
Tämän tavoitteen tarkoituksena on, että kaikki ihmiset saisivat elää niin terveellisesti kuin mahdollista ja että kaikilla olisi mahdollisuus terveyspalveluihin.
Terveyspalvelut tarkoittavat esimerkiksi kouluterveydenhuoltoa.
Tavoitteena on myös, että sellaiset vaaralliset sairaudet, kuten malaria ja tuberkuloosiepidemiat, saadaan lopetettua. Pyritään myös siihen, että ilmansaasteista tai likaisesta vedestä johtuvia sairauksia saataisiin torjuttua paremmin.
Isoja asioita ovat myös lapsikuolleisuuden vähentämiseen liittyvät toimet sekä siihen vaikuttaminen, että ihmiset pääsisivät ajoissa oikeisiin hoitoihin. Tärkeää on oivaltaa, että terveyden edistämisessä keskeistä ovat ympäristökysymykset. Ilmansaasteiden aiheuttamiin tauteihin sairastuu jatkuvasti ihmisiä ja kuolee yli seitsemän miljoonaa ihmistä vuodessa. Paljon on siis tehtävää!
LIITY GLOBAALIAGENTTIKOULUUN!
Voit luoda oman agenttihahmosi, tienata globuusteja, asioida Globalmarketissa ja valmistua globaaliagentiksi rekisteröitymällä Globaaliagenttikouluun.
Jos sinulla on jo agenttitunnus, voit kirjautua agenttikouluun täältä.
Tekemällä tehtäviä ja onnistumalla testeissä keräät globuusteja,
joilla voit tehdä ostoksia Globoxista löytyvästä Globalmarketista.
Terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi maailmanlaajuisesti tehdään monia asioita.
Ensimmäinen tärkeä asia on varmistaa, että kaikilla ihmisillä on pääsy perusterveydenhuoltoon ja lääkkeisiin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lääkäreiden ja sairaanhoitajien palkkaamista eri puolille maailmaa, jotta ihmiset saavat tarvitsemaansa hoitoa.
Toinen tärkeä asia on koulutus ja tietoisuus terveyden edistämisestä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi koulutusta terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta, jotta ihmiset tietävät miten he voivat pitää itsestään huolta.
Kolmas tärkeä asia on köyhyyden vähentäminen ja ihmisten elinolojen parantaminen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi parempaa asumista, parempaa pääsyä koulutukseen ja töihin sekä riittävästi puhdasta vettä ja saniteettitiloja.
Neljäs tärkeä asia on edistää ympäristönsuojelua ja parantaa ilmanlaatua, veden laatua ja maaperän laatua.
On tärkeää, että kaikki ihmiset ympäri maailmaa saavat tarvitsemaansa tukea ja apua terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
Tiesitkö, että Kambodžan 17 miljoonasta asukkaasta lähes puolet on alle 18-vuotiaita? Köyhyyden vuoksi monet lapset ja nuoret eivät pääse kouluun tai koulunkäynti pitää keskeyttää liian aikaisin.
Ilmastonmuutos on yksi syy köyhyyteen. Maanviljely ja kalastus on muuttunut vaikeaksi, eikä terveellistä ruokaa riitä. On keksittävä uusia vaihtoehtoisia menetelmiä ja keinoja selvitä ja pysyä terveenä.
Katso video ja vastaa kysymyksiin. Palauta tehtävä videon lopuksi saadaksesi ansaitsemasi globuustit oikeista vastauksista.
Terveyteen kuuluu myös mielenterveys. Mielenterveyttä pitää huoltaa ja hoitaa kuten kehoakin ja aikuisten tehtävä on auttaa lapsia pysymään terveenä myös mieleltään.
Koulussa opettajalla on tärkeä rooli. Opettajan täytyy osata tukea lasten mielenterveyttä kuuntelemalla ja keskustelemalla.
Nepalissa Suomen Lähetysseura työskentelee kouluissa paikallisen mielenterveysjärjestön kautta. Opettajille opetetaan mielenterveystaitoja ja sitä, miten he voivat auttaa myös vanhempia pitämään huolta lasten mielenterveydestä.
Hienoa, olet suorittanut osa-alueen Terveyttä ja hyvinvointia -tehtävät! Samalla olet kartuttanut globuustitiliäsi. Voit käydä tarkistamassa tilanteesi globoxista ja käydä asioimassa Globalmarketissa.
AGETTIEHTÄVÄ 1 – KANNUSTAVAT SANAT
Nepalissa mielenterveyden tukemisessa kouluissa kannustetaan positiiviseen palautteeseen. Mieti, mitä positiivista ja kannustavaa olet itse sanonut lähipäivinä?
Kirjoita positiivisia ja kannustavia ajatuksia luokkakavereistasi ja opettajastasi esim. post-it lapuille ja yllätä heidät viesteilläsi.
AGENTTITEHTÄVÄ 2 – OMA KATUKEITTIÖ
Jos sinulla olisi katukeittiö, mitä ruoka-aineita myisit siellä? Muista terveellisyys!
Tee katukeittiösi ruokalista.
AGENTTITEHTÄVÄ 3 – TANSSITAAN
Terveys on paitsi jokaisen oma asia, myös kaikkien yhteinen asia. Siksi pääset nyt lopuksi tanssimaan! Alta löytyvästä linkistä pääset mukaan Junior world food day 2023 -musiikkivideon pirteään tunnelmaan tärkeän viestin puolesta; Water is food, water is life!
Lähteitä:
https://www.ykliitto.fi/terveytta-ja-hyvinvointia
https://www.fao.org/world-food-day/en