Globaaliagentit

13. Ilmastotekoja
13. Ilmastotekoja

Bolivia kärsii äärimmäisestä kuivuudesta. Suma sartawi (aymara kiel. “yhdessä kävelyä”) tuetaan kaikkein köyhimpiä yhteisöjä maalla taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan rakentamalla yhdessä kyläläisten kanssa juoksevan veden järjestelmiä, walipini-puutarhoja ( tehdään maan alle, mikä luo mikroilmaston ja yhdessä vesijärjestelmän kanssa pystyvät kasvattamaan äärimmäisessä kuivuudessakin kasveja) sekä kouluttamalla ilmastonmuutoksesta.  Kuva: Anna Lunden

Miten varmistamme, että tänään tarvitsemamme asiat eivät aiheuta harmia tulevaisuudessa?

Meillä aivan tavallisilla agenteilla on mahdollisuus vaikuttaa ilmastonmuutokseen esimerkiksi arjen valinnoilla. On helppoa tehdä pieniä muutoksia omiin tottumuksiin. Ilmastoystävälliset valinnat parantavat elämänlaatua, esimerkiksi kasvispainotteinen ruoka on hyväksi sekä ihmiselle ja ympäristölle. Lentomatkailun välttäminen on myös ilmastoa säästävä valinta.

Pienillä teoilla on suuri merkitys kokonaiskuvassa päästöjen pienentämiseen.

Kestäviä elämäntapoja lisäämällä voidaan hidastaa ilmastonmuutosta! Kasvisruoan lisääminen koulujen ruokalinjastoille oli koululaisista lähtenyt hanke, joka on hyvä esimerkki nuorten kansalaisaktivismista. Suomessa kouluissa tarjoillaan nykyisin aiempaa enemmän kasvisruokaa. Lähde


Kestävän kehityksen lisääminen on maailmatilan parantamista.

Kierrättäminen on yksi osa kestävää kehitystä. Tarkoituksena on, että ihmiset voivat hyvin ja maapallo säilyy elinkelpoisena. Kestävässä kehityksessä siirrytään kohti kiertotaloutta, jossa valmistettuja tavaroita voidaan käyttää pidempikestoisesti ja monipuolisesti. Kiertotalouden ajatus on varmistaa, että meillä on tänä päivänä tarvitsemamme ilman, että aiheutamme harmia tulevaisuudelle. Lähde

LIITY GLOBAALIAGENTTIKOULUUN!

Voit luoda oman agenttihahmosi, tienata globuusteja, asioida Globalmarketissa ja valmistua globaaliagentiksi rekisteröitymällä Globaaliagenttikouluun.

Jos sinulla on jo agenttitunnus, voit kirjautua agenttikouluun täältä.

 

Tekemällä tehtäviä ja onnistumalla testeissä keräät globuusteja,
joilla voit tehdä ostoksia Globoxista löytyvästä Globalmarketista.

LUE KIERTOTALOUDESTA JA TEE TEHTÄVÄ TUOTTEEN ELINKAARESTA

Olemme tottuneet elämään maailmassa, jossa meille tuotetaan jatkuvasti uusia tavaroita. Tavaroiden tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja, joita on rajallisesti.

Kiertotaloudessa käytetyt luonnonvarat pidetään mahdollisimman pitkään kierrossa. Esimerkiksi:

  1. käytettyjä tavaroita pyritään hyödyntämään uudelleen (esim. kirpputorit)
  2. uutta tuotetta tehdessä pyritään  käyttämään kierrätettyjä materiaaleja (esim. pakkauksia tehdään kierräyspahvista)
  3. ostamisen sijaan lainataan ja vuokratan asioita (esim. vuokrataan tai lainataan juhla-asu juhlia varten tai auto mökkiviikonloppua varten)
  4. yli jäävien materiaalien loppusijoitus suunnitellaan etukäteen

Tällä tavalla voidaan ehkäistä luonnonvarojen ylikulutusta, ja näin hillitään myös ilmastonmuutosta.

Tuotteen elinkaarella tarkoitetaan vaiheita, joita käytetään sen tekemisessä. Jokainen vaihe kuluttaa energiaa, materiaaleja ja työntekijän työaikaa. Itse tuotteessa on lopulta vain pieni osa niistä luonnonvaroista, joita sen valmistamisessa kuluu.

LÄHDE: https://www.ymparistoosaava.fi/rakennusala/index.php?k=22791

TEHTÄVÄ 1 - TESTAA OSAAMISESI
TEHTÄVÄ 2 - ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS KÖYHIMPIIN

Klikkaa videotehtävän lopuksi oikean yläkulman “Jatka” painiketta ja näet lopulliset pisteesi ja ansaitsemasi globuustit lähetetään tilillesi.

 

TEHTÄVÄ 3 - YHDISTÄ KUVA JA TEKSTI

(tehtävä aukeaa
uudessa välilehdessä)

ONNEA JA AGENTTITEHTÄVÄ

Hienoa, olet suorittanut Ilmastotekoja-tehtävät! Ansaitsit globuusteja, joita voit käyttää Globalmarketissa.

AGENTTITEHTÄVÄ – TUTUN ESINEEN ELINKAARI

1) Valitse luokasta jokin arkinen esine.

2) Selvitä yksin tai pienessä ryhmässä muiden agenttien kanssa, mikä on valitsemasi tuotteen elinkaari. Käytä apunasi tiedonhaussa myös Internettiä.

3) Vastaa ainakin seuraaviin kysymyksiin:

  • Mistä raaka-aineesta tuote on valmistettu?
  • Missä tuote on valmistettu?
  • Onko tuote tuotu Suomeen jostakin?
  • Kuinka pitkä käyttöikä tuotteella on?
  • Mitä tuotteelle tapahtuu, kun sitä ei voi enää käyttää?
  • Onko tuote mielestänne valmistettu ja hankittu kestävän kehityksen periaatteita noudattaen?

Kun olet suorittanut tavoitteen tehtävät, voit jatkaa opiskelua muilla osion tehtävillä.

Agentit luonnossa

Scroll to Top
Skip to content