Maapallollamme asuu jopa 8 miljardia ihmistä, jotka asuvat melkein 200 eri maassa ja seitsemässä eri maanosassa. Maailman ihmiset puhuvat jopa 9000 eri kieltä. Eri kieliryhmillä ja eri puolilla maapalloa asuvilla ihmisillä on ainutlaatuiset kulttuurinsa ja elintapansa. Lisäksi jokainen ihminen on omanlaisensa yksilö. Ei ole olemassa kahta aivan samanlaista ihmistä.
Toisaalta meitä ihmisiä myös yhdistää moni asia. Jokainen ihminen kaipaa rakkautta ja hyväksyntää. Hengitämme samaa ilmaa. Jokainen meistä tarvitsee ruokaa elääkseen. Merten ja luonnon saastuminen vaikuttaa meihin kaikkiin.
Globaaliagentit eivät hyväksy eriarvoisuutta, vaan ajattelevat, että jokainen ihminen on arvokas ja oikeutettu hyvään elämään. Ihmisarvoon liittyy myös se, että muut eivät tule sanelemaan, miten toisen pitäisi elää. Esimerkiksi täällä Suomessa emme voi tietää, mikä on paras tapa toimia Tansaniassa. Voimme kuitenkin tehdä yhteistyötä, jotta kaikki saisivat elää ihmisarvoista elämää ja yhteinen luontomme voisi hyvin. Eri puolilla maailmaa elävien heikommassa asemassa olevien ihmisten elämän parantamiseen tähtäävää yhteistyötä kutsutaan kehitysyhteistyöksi. Seuraavissa tehtävissä opit lisää, mistä kehitysyhteistyössä on kyse.
LIITY GLOBAALIAGENTTIKOULUUN!
Voit luoda oman agenttihahmosi, tienata globuusteja, asioida Globalmarketissa ja valmistua globaaliagentiksi rekisteröitymällä Globaaliagenttikouluun.
Jos sinulla on jo agenttitunnus, voit kirjautua agenttikouluun täältä.
Tekemällä tehtäviä ja onnistumalla testeissä keräät globuusteja,
joilla voit tehdä ostoksia Globoxista löytyvästä Globalmarketista.
(Lomake aukeaa selaimen uudelle sivulle.)
Hienoa, olet suorittanut globaaliagenttikoulun “Yhteistyö ja kumppanuus” -osion ja ansaitsit kasan globuusteja, joita voit käyttää Globalmarketissa!
AGENTTITEHTÄVÄ – YHTEISTYÖTÄ KOULUSSA
Suunnitelkaa kouluunne hanke, jossa oppilaiden ja henkilökunnan yhteistyöllä saadaan aikaan jonkinlainen hyvä muutos. Muutos voi liittyä koulun ympäristöön tai oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan toimintaan.
Laatikaa suunnitelmastanne kirjallinen esitys, jossa kerrotte, mitkä ovat yhteistyöhankkeen tavoitteet, kuka hanketta johtaa ja miten hanke toteutetaan käytännössä. Toimittakaa esityksenne koulunne oppilaskunnalle tai rehtorille. Pyytäkää opettajalta neuvoja esityksen laatimiseen.