Paikallisia naisia on opetettu valmistamaan saippuaa myyntiin Mtandangon kylässä. Tämä mahdollistaa naisille toimeentulon. Palasaippuassa on paikallista suolaista vettä, joten se pesee hyvin. Kuva: Virve Rissanen
Mieti, että saisit päivässä pari euroa ja sillä sinun tulisi ostaa kaikki syömäsi ruoka, vaatteet ja taloustarpeet, maksaa asuinkulut eli vuokra, lämmitys, sähkö, vesi, puhelimet, internet ja kouluakin pitäisi käydä. Ei taitaisi onnistua.
20 vuotta sitten lähes kolme kymmenestä (29%) maapallon ihmisistä eli äärimmäisessä köyhyydessä. Onneksi ihmisten elämä maapallollamme on muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa tässä asiassa paljon paremmaksi. Nykyään äärimmäisessä köyhyydessä elää noin yksi kymmenestä (9%) maapallon asukkaasta.
Korona-pandemia käänsi äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrän kasvuun ja tätä kehitystä ei ole vielä saatu käännettyä. Siksi globaaliagenttien on taisteltava köyhyyttä vastaan. Tänäänkin sadat miljoonat ihmiset joutuvat murehtimaan, mistä saavat päivittäisen ruokansa itselleen ja perheelleen. Globaaliagenttien on tärkeää tietää, mistä köyhyys johtuu ja miten se voitetaan. Seuraavissa tehtävissä mietimme, mitä olisi tehtävissä äärimmäisessä köyhyydessä elävien olojen parantamiseksi.
(1. Rosling, Hans 2018. Faktojen maailma. s. 65)(https://www.worldbank.org/en/topic/poverty/overview)
LIITY GLOBAALIAGENTTIKOULUUN!
Voit luoda oman agenttihahmosi, tienata globuusteja, asioida Globalmarketissa ja valmistua globaaliagentiksi rekisteröitymällä Globaaliagenttikouluun.
Jos sinulla on jo agenttitunnus, voit kirjautua agenttikouluun täältä.
Tekemällä tehtäviä ja onnistumalla testeissä keräät globuusteja,
joilla voit tehdä ostoksia Globoxista löytyvästä Globalmarketista.
Maailman pankin luokituksen mukaan ihminen, joka elää päivässä alle 2,20 eurolla on äärimmäisen köyhä (lähde, 2022). Tällaisia ihmisiä on maailmassa noin 656 miljoonaa. (lähde, 2022). Tämä tarkoittaa, että jos luokkasi kuvaisi koko maapallon väestöä ja luokallasi olisi 25 oppilasta, kaksi heistä eläisi äärimmäisessä köyhyydessä.
Mitä tarkoittaa käytännössä äärimmäisessä köyhyydessä elävän ihmisen elämä ja miten muut maapallomme ihmiset elävät? Seuraavat kuvaukset (jotka ovat tietenkin vain keksittyjä esimerkkejä) voivat auttaa sinua ymmärtämään eri tulotasoilla elävien ihmisten elämää. On tärkeä ymmärtää, että maailma ei jakaannu kahteen ryhmään, rikkaisiin ja köyhiin vaan suurin osa maapallon ihmisistä elää jossain ääripäiden välimaastossa. (Lähde: Eri tasojen kuvaukset on mukaillen otettu Hans Roslingin kirjasta Faktojen maailma (2018) s. 45-48.
Taso 1 – äärimmäinen köyhyys – n. 2 euroa päivässä
Äärimmäisen köyhä ihminen syö päivittäin samaa yksinkertaista ruokaa ja toisinaan ei ole edes sitä tarjolla.
Asumus, jos sellainen on, on yksinkertainen maja tai hökkeli maalattialla. Perheen lapset kantavat vettä muoviämpärillä pitkän matkan päästä. Muu aika mene polttopuiden keräämiseen.
Jos lapsi sairastuu, ei ole varaa lääkkeisiin. Äärimmäisen köyhissä oloissa lapsia kuolee paljon.
Tällä tasolla elää jonkin verran alle miljardi maapallon ihmistä.
Taso 2 – n. 4 euroa päivässä
Äärimmäisestä köyhyydestä pääsee pois, jos tienaa päivässä pari euroa enemmän. Tällöin on varaa ostaa jo vähän ruokaa, jota ei ole itse kasvattanut. Ehkä perhe saa hankittua jopa kanoja ja niiden myötä ravitsevampaa ruokaa.
Lasten ei tarvitse enää hakea vettä kaukaa, vaan vedenhakureissun saa suoritetuksi jopa puolessa tunnissa. Se on muutenkin helpompaa, koska lapsille on onnistuttu ostamaan yksinkertaiset sandaalit.
Nuotion sijaan ruoka valmistetaan kaasuhellalla. Lapset pääsevät kouluun, koska enää ei tarvitse kerätä jatkuvasti polttopuita.
Asunnon maalattia saadaan peitettyä ja perhe saattaa onnistua ostamaan jopa patjat. Taloon tulee sähköä, joskin sähkökatkoja on paljon.
Vaikka elämä on vähän helpompaa kuin äärimmäisessä köyhyydessä elävälle, se on kuitenkin turvatonta. Esimerkiksi vakavampi sairastapaus perheessä saattaa pakottaa myymään koko omaisuuden ja perhe putoaa taas äärimmäiseen köyhyyteen.
Tällä tasolla elää noin 3 miljardia ihmistä.
Taso 3 – n. 16 euroa päivässä
Perheen vanhemmat ovat onnistuneet säästämään hieman rahaa. Taloon tulee sähköä ja lasten koulutehtävien teko onnistuu lampun valossa hyvin. Perhe saa hankittua pakastimen, joka mahdollistaa ruuan säilömisen.
Perhe harkitsee moottoripyörän ostoa, joka mahdollistaisi isän menon töihin tehtaaseen, jossa maksetaan kohtuullista palkkaa.
Sairastapaus perheessä saattaa syödä kaikki säästöt, mutta rahat riittävät eikä perhe putoa alemmalle tasolle.
Pari perheen lapsista etenee opinnoissaan. Jos he valmistuvat oppilaitoksesta, he voivat saada työn, josta saa parempaa palkkaa kuin heidän isänsä on saanut ikinä.
Joskus perhe saattaa lähteä läheiselle rannalle retkeilemään ja viettää siellä iltapäivän ihan vain huvin vuoksi.
Tällä tasolla elää 2 miljardia maailman ihmisistä.
Taso 4 – yli 32 euroa päivässä
Perhe asuu toimivassa, sopivan lämpöisessä talossa, johon tietysti tulee sähkö sekä lämmin ja kylmä vesi. Keittiö on varusteltu kaikilla tarpeellisilla kodinkoneilla.
Perheen vanhemmat ovat opiskelleet ainakin 12 vuotta. Myös lapset voivat edetä opinnoissaan halujensa ja kykyjensä mukaan.
Perhe hurauttaa toisinaan omalla autolla ravintolaan syömään ja saattaa lomalla valita lomakohteen, johon lennetään lentokoneella.
Ehkä on turhaa kuvailla tasoa 4 enempää, koska jos luet tätä tekstiä, olet todennäköisesti tasolla 4. Tiedät, millaista elämäsi on. Koska hyvinvointi on sinulle itsestään selvää, saattaa sinun olla vaikea ymmärtää, millaista on elämä tasoilla 1-3.
Tätä nykyä noin miljardi ihmistä elää tasolla 4.
Jos haluat ymmärtää paremmin, miten ihmiset elävät ympäri maailmaa eri tulotasoilla, tutustu “Dollar street” -projektiin.
______________________________
YK:n “Ei köyhyyttä” -tavoitteessa otetaan huomioon myös se, että köyhimmät ihmiset ovat usein kaikkien haavoittuvimpia esimerkiksi ilmaston ääri-ilmiöille, kuten tulville ja myrskyille. On siis tärkeää, että erityisesti köyhimpien maiden ihmisten kykyä selvitä erilaisista katastrofeista tulee parantaa.
Toisaalta köyhyys on aina myös suhteellista. Vaikka suomalainen Suomessa ei kovin helposti joudu tilanteeseen, jossa olisi vaara nääntyä nälkään, silti myös Suomessa on köyhiä ihmisiä. He eivät ole niin köyhiä, kuin äärimmäisen köyhät ihmiset esim. kehittyvissä maissa, mutta he ovat köyhempiä kuin useimmat suomalaiset. Köyhyydestä hyvinvointivaltiossa kertoo se, että jonoja kertyy sinne, missä jaetaan esimerkiksi ilmaista ruokaa tai että joulun alla löytyy paljon perheitä, jotka ottavat mielellään vastaan hyväntekeväisyysjärjestöjen tarjoamat ilmaiset joululahjat lapsille. Puhuttaessa köyhyydestä on hyvä muistaa, että köyhyydestä kärsiviä ihmisiä on sekä kaukana että lähellä.
Ovatko seuraavat väittämät oikein vai väärin? Oikeista vastauksista ansaitset globuusteja!
Katso video ja vastaa kysymyksiin videon pohjalta: “Miksi toiset ovat rikkaita ja toiset köyhiä?” Klikkaa lopuksi “palauta tehtävä -painiketta” ja oikeista vastauksista ansaitsemasi globuustit kirjataan tilillesi
Kuten edellä totesimme, rikkaan maan asukkaalle parin euron menetys päivässä ei merkittävästi vaikuta elintasoon. Köyhän maan asukkaalle tämä pari euroa voi ratkaisevasti auttaa pääsemään äärimmäisestä köyhyydestä parempaan elintasoon. Tutustu linkkiä painamalla suomalaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen toteuttaman Nenäpäivän lahjoituskohteisiin ja Suomen Lähetysseuran Ympäristöpankkiin. Huomaat, että muutaman kymmenen euron panostuksella voi parantaa merkittävästi köyhimpien ihmisten elämää. Tee alla olevan painikkeen takaa löytyv laatikkotehtävä ja ansaitse globuusteja.
(tehtävä aukeaa
uudelle sivulle)
Laske, millä päivittäisellä rahasummalla voit merittävästi parantaa köyhemmässä maassa elävien lasten elämää.
Jos aikataulusi antaa myöten, tee vielä seuraava agenttitehtävä, jossa voit laittaa oppimasi asiat käytäntöön. Tehtävän voit tehdä myös yhdessä muiden globaaliagenttikoululaisten kanssa ideoiden.
AGENTTITEHTÄVÄ – KÖYHYYS LÄHIYMPÄRISTÖSSÄ
Kirjoita teksti vastaamalla alla oleviin kysymyksiin.
- Mieti, kuinka köyhyys näkyy eriarvoistavana tekijänä koulussa, vapaa-ajallasi tai laajemmin elinympäristössäsi? Tee lista asioista. (Älä mainitse ketään nimeltä, vaan puhu asioista yleisesti.)
- Keksi kolme asiaa, mitä voitaisiin tehdä ongelman ratkaisemiseksi?
- Pohdi, mikä taho (päättäjä, järjestö, ammattilainen) voisi tehdä jotain ongelman ratkaisemiseksi.
- Mitä sinä voisit tehdä?
- Voisitko vaikuttaa päätöksentekijöihin?
- Voisitko ehkä itse tehdä jotain pienillä eleillä tai järjestämällä yhteistyötä, joka vähentäisi ongelmaa?
- Miten saisit köyhyydestä kärsivän ihmisen tilannetta parannettua?
Kun olet tehnyt tehtävän, näytä se opettajallesi. Voitte lukea tekstin myös luokkatovereille.